torstai 6. lokakuuta 2011

Makuukammari


Muutaman päivän blogihiljaisuuden jälkeen päätin lopultakin vilauttaa kotoani vähän enemmän kuin tähän asti... ja vieläpä ehkä kaikkein henkilökohtaisimmasta tilasta. Aijai, nyt on melkein alaston olo. ;)
No, rohkaistuin tähän vilautukseen, koska sain vihoviimein vähän siistittyä makkaria; väsäiltyä seinälle valaisimen, jonka osat olivat odottaneet yhteen liittämistä aivan hävyttömän kauan, vaihdettua yöpöydän ja roudattua ylimääräisiä tavaroita muualle. Vielä kun saisi ne sieltä "muualta" johonkin parempaan paikkaan. On se kumma, että välillä joku ihan pieni juttu tuntuu käsittämättömän suurelta asialta toteuttaa.
Aiemmin yöpöydän virkaa toimitti muuten HAYn ruutulaatikko, mutta kun toinen nelijalkaisista riiviöistäni päätti teroittaa siihen kyntensä oli pakko vaihtaa kestävämpään versioon.

Vielä täällä olis tekemistä. Odottelen pientä lottovoittoa, että saisin uuden siistin päiväpeiton AVA Roomilta tuon vanhan kurttuisen ruppanan tilalle. Pari tyynyä odottaa uusia päällisiä kangaskasasta, mikä makaa kaapin perukoilla. Lepakkoonkin pitäis tehdä uusi päällinen. Samaisissa kankaissa olisi riittävästi sivuverhoksikin. Jonkun sortin hyllyäkin kaipaisin seinälle ja ehkä vielä harmaata maalia. Mutta mutta... tällä lookilla mennään kunnes joku myy mulle vuorokauteen muutaman lisätunnin!


///Bedroom

A few photos of my bedroom as it is now. New bedside lamp I finally made and a Tunto plywood box as a table. Some changes still needed, but I'm waiting for success in lottery... ;)

8 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköistä! Meillä on tuo sama kattolamppu mökillä makkarissa. Ja tuo COSin mekko/tunika näyttää houkuttelevalta...pitäisköhän se tilata...? :-) Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Näyttää mukavalta ja raikkaalta! Tunto laatikko toimii kivasti yöpöytänä! Onhan se todella henkilökohtaista jakaa kuvia omasta kodistaan, mutta tuleepahan siivottua ja järjesteltyäkin uusiksi ;-) On niin kiva nähdä kuvia muiden kauniista kodeista -kiitos!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kaikille! Tulee hyvä mieli kun tällaisia kommentteja lukee. Täällä päässä kun on välillä kovin turhautunut olo kun vanhat huonekalut ja muut tavarat eivät jotenkin millään meinaa löytää paikkaansa täällä uudessa eli jo melkein vuoden ikäisessä kodissa.

    Mäkin tykkään katsella muiden blogeissa just kotikuvia, ne on parhaita! Joten täytyyhän se itsekin uskaltaa jakaa omastaan vähän. ;)

    VastaaPoista
  4. Hyvä kun rohkenit, kivalta näyttää!
    Tykkään erityisesti tosta sängystä, siinä on jemmalaatikko eikö?

    VastaaPoista
  5. Sängyssä on erittäin kätevät neljä laatikkoa, kaks molemmin puolin. Vaikka ne ovatkin mun mielestä aika pieniä niin silti sinne vaan häviää _melkein_ kaikki ylimääräiset tyynyt, peitot ja sen sellaiset.

    VastaaPoista
  6. Näyttää hyvältä juuri näin! Tykästyin erityisesti yöpöytiin. Mistäs niitä saa?

    VastaaPoista

Kommentti ois kiva!