sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Harvinainen vapaus!

































Mulla on vapaa viikonloppu! Siis varmaan ensimmäinen oikea vapaa niin, että saan olla ihan kotosalla. Mieletön vapauden tunne, vaikka muutamat asiat silti stressaa taustalla. Laitan tässä kuitenkin 200% yritystä peliin, että onnistuisin rentoutumaan ja unohtamaan kaikki arkiset paineet hetkeks. Ei ihan maailman helpoin juttu.

Lauantaina heräsin yllättävän pirteänä. Ei ollenkaan mun tapaista. Suunnittelin ja piirtelin sisustusratkaisuja aamupalapöydässä, ja niinhän siinä kävi, että kaiken pähkäilyn jälkeen pääsin parissa kauan rassanneessa asiassa aika hyvään ratkaisuun. Ja eikun tuumasta toimeen: rakentelin kissoille omaa silmääni siedettävällä tavalla miellyttävän hyllyn ylös katonrajaan. Viereen tulee vielä raapimispuu. Kuvia näytän, kunhan systeemi on kunnolla valmis. Se tässä kissaperheen elämässä on ankeinta, että joutuu kotiin sijoittamaan hiekkalaatikon, raapimispuun ja nukkumapaikat. Ei ihan niitä kauneimpia sisustuselementtejä.

Noh, rakentelun ja siivoamisen jälkeen kävin vielä iltalenkillä hengittämässä ihanaa raitista ilmaa. Uskokaa tai älkää, sitä löytyy joskus täältä kantakaupungistakin. ;) Sitten tein ruokaa ja lopuksi katsoin katti kainalossa leffan. Kivvaa!
Ja siitä ruuasta sitten. Arkena en juurikaan ehdi/jaksa kokkailla. Kun ei ole perhettä, niin se ei ole kovin pakollistakaan. Vapaapäivinä, eli liian harvoin nykyään, häärään keittiössä. Piirakat ovat mun lemppareita... ja bravuureita. Kuvissa esittäytyy nyt Poro-purjopiirakka. Lappilaista herkkua, josta olen haaveillut jo ainakin 15 vuotta! Mä olen kasvissyöjä 363 päivää vuodesta. Niinä kahtena jäljelle jäävänä päivänä syön lihaa, mutta en mitä tahansa tehotuotantomoskaa vaan puhdasta lappilaista riistaa: joko poron- tai hirvenlihaa. Sen verran elimistö sietää nautintoja. :)

///

PORO-PURJOPIIRAKKA

taikina:
3dl vehnäjauhoja
150g voita
1 muna
vajaa dl kaura- tai vehnäleseitä

täyte:
200-300g purjoa
100g kylmäsavuporoa (leikkelettä)
200g leipäjuustoa
2,5dl kermaa (tai kermaa+kermaviiliä)
3 munaa
1/2tl yrttisuolaa
mustapippurirouhetta maun mukaan

Nypit vehnäjauhot ja voi murumaiseksi. Lisää muna ja sekoita hyvin. Sekoita joukkoon leseet. Levitä taikina esim. pyoreään (n. 30cm) vuokaan. Laita vuoka jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat täytteen.

Paista miedolla lämmöllä purjorenkaita ja suikaloitua poronlihaa. Anna jäähtyä. Kuutioi leipäjuusto. Sekoita kermaa ja munia keskenään vain sen verran, että munien rakenne rikkoutuu. Lisää mausteet.
Levitä purjo-poroseos vuoan pohjalle, levitä päälle juustokuutiot ja lisää kermaseos.

Paista 200 asteessa 35-40 minuuttia.

///


Ja nyt rennon sunnuntain viettoon! Viime tipassa vihdoinkin Valokuvataiteen museoon Ulla Jokisalon näyttelyyn ja sen jälkeen Designmuseoon katsastamaan Kaj Frankin näyttely. Taidanpa tämän aurinkoisen päivän kunniaks jättää ratikat väliin ja kävellä..


///Rare freedom!
I have a free weekend! Propably the first one this year. Trying to relax but also get some important stuff done at home. I made this Reindeer pie yesterday. Have been dreaming about it for the last 15 years or so. :)  It's my special meat day today since I'm a vegetarian 363 days of the year.
If you'd like to have the receipe in English, just ask and I'll translate!

Now off to see a couple of exhibitions on the last minute... Kaj Franck's life's work at Design Museum and Ulla Jokisalo's "Intentions -Under the Guise of Play" at the Finnish Museum of Photography.

6 kommenttia:

  1. Ja se muuten oli superhyvää, vaikka ite sanonkin! ;)

    VastaaPoista
  2. Mielenkiinnolla odotan millaisen kissasysteemin keksit! Totta turiset, ne ei ole kyllä yleensä niitä kodin sisustushelmiä.

    Ja piirakat on parhaita - kokeilepa näin syksyllä kaalipiirakkaa, lisukkeeksi coctailkurkkuja, smetanaa ja juoksevaa hunajaa. Suosittelen!

    VastaaPoista
  3. No nyt rupes tekeen mieli blinejä ja muita venäläisiä herkkuja!! :)

    VastaaPoista
  4. Heimoi!

    Tulin vastavisiitille, poropiirakka sai veden kielelle, maistuis ihan just nyt.

    Komppaan kissaemäntää, tahtoo nähdä kuvia, kutittaa millasta viritystä kekkasit. :) Ei mikään helpoin nakki, karvakavereille on harvoin tarjolla mitään hyvin muotoiltuja mutta välttämättömiä tuotteita, jollei sitten jotain ökydisainattuja ökyhintsikoilla eli tässä yks laji jossa ois todellakin vielä kehiteltävää.
    Eikö muotoilijat muka harrasta eläimiä?
    Ikea toi yllätyksekseni viitisen vuotta takaperin markkinoille ihan kivan kakkilaatikon vihreenä ja mustana ja juuri kun oisin tarvinnut toisen niin valmistus oli lopetettu.

    Sun kisuset taitaa olla aristokatteja, siis sisäkissoja eikö?

    VastaaPoista
  5. Hei Nanainen! Kiva kun kävit kylässä! :)

    Kissojen kalusteet on vielä kehittelyn alla. Puoliksi kyllä jo toteutettu mut mun pää keksii koko ajan uusia juttuja enkä sitten osaa päättää mikä ois paras tai edes siedettävän hyvä. Ens viikolla mä luulen et tulee valmista. Peukut pystyyn!
    Mun katit asustelee sisällä juu. Toinen ois kyllä kova ulkoileen jos mä vaan jaksaisin olla yhtä aktiivinen. Jatkuvasti pitäis olla menossa puistoon. Se kai luulee olevansa koira!

    VastaaPoista

Kommentti ois kiva!