torstai 15. syyskuuta 2011

WAU, designia kissoille!

Minulla on ollut etsinnässä uusi kissanvessa jo monta kuukautta. Ahkerasti olen asiaa pähkäillyt. Meillä kun asuu kaksi karvakasaa niin on vessa kovassa käytössä. Mikä tahansa laatikko ei meille kelpaa eikä sen sisältökään. Olen kokeillut jos jonkinlaista ja merkkistä hiekkaa; mikrohiekkaa, kristallihiekkaa, niiden sekoitusta sekä puupellettiä. Mikään ei tunnu sopivalta mun vaatimuksille, joiden mukaan vessa ei saa haista, sitä ei tarvitse tyhjentää joka päivä, hiekka ei saa kastua niin, että se sotkee tassut eikä se saa kulkeutua tassuissa ympäri asuntoa. Itse vessan taas täytyy olla riittävän iso, että tuo paksumpi kollikin mahtuu sisälle hyörimään, mutta kuitenkin sen verran pieni, ettei se ole kaiken huomion keskipisteenä. Vessalaatikon pitäisi tietysti olla myös siedettävä ulkonäöltään, mitä ne eivät yleensä koskaan ole. Hajujen, luonnollisesti minimaalisten sellaisten, pitäisi pysyä aina vessan sisällä ja laatikon pitäisi olla helposti avattavissa, tyhjennettävissä ja puhdistettavissa. Siinäpä haasteita kerrakseen! Huoh.

Nykyinen vessa on siedettävä väritykseltään, tumma/vaalea harmaa, ja laadukas materiaaliltaan. Sinänsä siis ihan kelpo yksilö vaan ei mikään kaunotar kuitenkaan. Ensin suunnittelin rakentavani uuden vessan itse. Piirustuksetkin sain jo "vessamökistä" tehtyä ja ehdin olla hetken tyytyväinen ratkaisuun. Toteutus kuitenkin kaatui viitseliäisyyteen ja ajan puutteeseen. Tajusin myös, että kaikki ongelmat eivät kuitenkaan sillä ratkea. Lopulta päätin vaihtaa vessan paikkaa kokonaan. Piilottaa sen jonnekin, mistä vain kissat ja minä tarvittaessa sen löydämme. Siinä vaiheessa kuvioihin astui kulmamalli. Mikään muu ei sinne piiloon mahdu. No, niitä kulmamalleja ei sitten löydy juurikaan mistään. Ne pari hassua, jotka onnistuin netin kätköistä kaivamaan, olivat tietysti jotain aivan kamalan rumia. Miksi värit ovat aina pinkki, vihreä, sininen ja viininpunainen? Yök. Eikö kissojen omistajilla ole mitään vaatimuksia?

No mutta, nyt siis kaiken tämän vuodatuksen jälkeen saan kertoa, että erittäin sopiva vaihtoehto löytyi lopultakin! Tämä upea laatikko on Modcat-kissanvessa. Yksinkertaisen kaunis ja vieläpä mun lempiväreissä. Ja mikä parasta, ei näytä vessalta alkuunkaan. Sen ideakin vaikuttaa toimivalta, mikäli mikrohiekassa pitäydyn. Huippua! Jälkimmäinen Booda Dome Clean Step on myös vaihtoehto ja vakaassa harkinnassa, koska sekin vaikuttaa fiksulta ja mikä parasta, on puolet halvempi kuin tämä kauniimpi versio. On se vaan kumma, että perusvessa lähtee alta kolmen kympin, mutta yksinkertaisen tyylikkäästä muotoilusta saa maksaa satasen lisää.




















  Vieläköhän meillä menee tässä asiassa käytännöllisyys esteettisyyden edelle..? ;)


Edit 24.9.11: Lisään tässä vielä lukijan vinkin ansiosta pari tyylikästä Kenzin vessamallia, jotka nekin vois meidän piilonurkkaan kelvata. Hinta vain on näissäkin vielä älyttömämpi, joten käsistään kätevä tekee tällaisen laatikon kyllä helposti itse!


Kuvat valmistajien.

2 kommenttia:

  1. Saman ongelman kanssa on täälläkin pitkään painittu - ja aika samaan sävyyn kirjoitettukin :). Puusta pitkälle emme mekään ole vielä päässeet, vaan se varmaankin samainen tumman ja vaalean harmaa laatikko on täälläkin yhä käytössä.

    Varmaan olet jo surffikierroksella törmännytkin tähän hollantilaiskauppaan, mutta varmuuden vuoksi kuitenkin linkki ker-ran-kin kauniita kisunkäymälöitä myyvään kauppaan: http://www.kenzi.nl/?language=en

    Mutta siis miten hitossa voi parista simppelistä laudanpätkästä tehty rakennelma maksaa pari-kolme sataa? Miksi aina yksinkertainen maksaa sata kertaa enemmän?

    VastaaPoista
  2. Hei kiitti vinkistä! Enpä ollutkaan tähän Kenzin kauppaan vielä törmännyt. Lisäsin sieltäkin pari kuvaa juttuun.

    Mä olen tullut vessa-asiassa siihen tulokseen, että siirrymme pellettivessaan. Olen saanut tarpeekseni mikrohiekasta, jota on ympäri asuntoa ja jonka raahaaminen kaupasta kotiin on ihan liian iso työ ilman autoa.
    Joten, PeeWee on tilattu ja laatikko on pian rakenteilla! Siitä piti tulla hauska talon mallinen, mutta tuleekin tasakattoinen, aikalailla Kenzin vessojen mallinen, jotta päällä voi säilyttää "hiekkaämpäriä" yms. tarviketta. :)

    VastaaPoista

Kommentti ois kiva!